acoR & Nash – Supertähden taakka

Frederik ”acoR” on yksi vuoden 2020 läpimurtopelaajista, ja hän vaikuttaa jo napanneen paikkansa yhtenä Counter-Striken parhaista snaippaajista. Silti hänen tiiminsä ei ole oikein onnistunut tänä vuonna, lukuun ottamatta kakkostason vastustajien selättämistä Flashpoint 1:ssä, ja useimpien kilpailuiden online-luonteen takia acoRia ei vielä lasketa eliittipelaajiin. Silmätesti tarjoaa positiivisen analyysin useimmissa tilanteissa, mutta nuoren tanskalaisen pelistä puuttuu vielä viimeinen vaihde.

Kun MAD Lionsin AWP-tykki heiluu tähteyden ja supertähteyden välillä – jälkimmäisen ollessa sellainen, joka dominoi muitakin tähtiä ja vaikuttaa peliin pelkästään mukana olemalla – mieleeni tulee Phoenix Sunsin koripallolegenda Steve Nash ja hänen pyrkimyksensä voittaa mestaruus ja yrityksensä luoda kaava, joka voisi tehdä hänestä yhden lajin parhaista pelaajista.

Median MVP-palkinnot eivät yksistään tee supertähteä. Myöskään MAD Lionsin parhaana pelaajana oleminen ei riitä nostamaan acoRia tätä peliä hallitsevien supertähtien klubiin.

Kuka? Minäkö?

Steve Nashista ei pitänyt tulla NBA-tähteä. Hän oli hyvä pelaaja, joka nousi NBA:han ilman suuria fanfaareja, ja hän löysi itsensä pian vakiintuneen, kolme kertaa All-Star-ottelussa pelanneen Suns-pelintekijä Kevin Johnsonin sekä Jason Kiddin varjosta. Kidd oli toisen vuoden pelaaja, jota pidettiin yhtenä pelipaikan seuraavista potentiaalisista suuruuksista. Nash taas oli kanadalainen pelaaja, joka oli päässyt liigaan, mutta joka todennäköisesti jäisi peruspelaajaksi.

Vaadittiin siirto Dallas Mavericksiin ennen kuin Nashista tuli edes vakiokalustoa aloituskokoonpanossa, jolloin hän pystyi aloittamaan uransa kunnolla. Kun hän saapui, Mavericks oli juuri värvännyt Dirk Nowitzkin – 213-senttisen saksalaisen, jonka heittopeli toi mieleen Larry Birdin.

acoR aloitti matkansa Counter-Striken huipputasolle pelaamalla North Academy -projektissa, silloisen toiseksi parhaan tanskalaisen joukkueen kehitystiimissä. Hän oli ryhmässään vastaavalla tavalla varjossa ja huomiotta, sillä tiimin ykköstarkka-ampuja oli räjähtävä Daniel ”mertz” Mertz, ja acoR joutui tyytymään kivääriin. Jopa Nicklas ”gade” Gade teki vaikutuksen kakkostasolla ennen kuin kukaan huomasi acoRia.

Kun acoR siirtyi Trickediin, jonka ytimestä on sittemmin tullut MAD Lions (pienin muutoksin), hän alkoi todistaa kykyjään snaipperina ja hänen roolinsa vakiintui samalla tavoin kuin Nashin aloituspaikka ja peliaika Mavericksin pelintekijänä.

Olen parempi kuin ajattelit, mutta en niin hyvä kuin haluat

Mavericksin kanssa Nash tarvitsi vain pari kautta, että hänen kuntonsa vihdoin pystyi nostamaan hänet yhdeksi pelipaikan parhaista pelaajista liigassa. Hänen viides kautensa ammattilaisena toi keskimäärin 15,6 pistettä per peli ja 7,3 syöttöä per peli. Kun Nowitzki oli itsessään jo tähti yli 20 pisteellä per peli ja liigan keskiarvon yläpuolella, Nash ymmärsi roolinsa ja syötti saksalaiselle voimakasta joukkuedynamiikkaa varten.

MAD Lionsissa acoR oli tarkka-ampuja, joka pelasi osaansa… kun joukkue pelasi hyvin, hän pystyi loistamaan, mutta hän ei pystynyt ratkaisemaan tilannetta olosuhteiden ollessa hankalia.

Tällä vuoden 2001-kaudella Mavericks pääsi kilpailemaan läntisen konferenssin välieriin aikana, jolloin länsipuoli oli täynnä huipputiimejä, ja hävisi suosikille San Antonio Spursille. Vaikka Nowitzki selviytyikin haasteesta, Nashilla oli ongelmia ja hänen pelinsä heikkeni hälyttävästi Spursin voittaessa viidessä ottelussa.

MAD Lionsissa acoR oli snaipperi, joka pelasi osansa ja otti suunnan pelinsisäiseltä johtajalta eikä yrittänyt toimia itsenäisesti järjestelmän ulkopuolella. Kun joukkue pelasi hyvin, hän pystyi loistamaan, mutta hän ei pystynyt ratkaisemaan tilannetta olosuhteiden ollessa hankalia.

Tämä vastuu osui Bubzkjille, joka oli tähtitason lahjakkuuksien kokenein pelaaja, sillä hänellä tuntui olevan pelisilmää ja käytöstä, joka pystyi kääntämään ottelun vastustajien suunnatessa kohti voittoa. Kun acoR himmeni Flashpoint 1:n pudotuspeleissä, Bubzkji ratkaisi avainsarjan ja oli ehkä joukkueensa paras pelaaja finaalissa.

Aikani loistaa

Pelattuaan vielä kolme kautta Mavericksilla ja päästyään kerran konferenssin finaaliin, Nash siirtyi Sunsiin ja jätti Dirkin Dallasiin. Ilman all-star-tiimikaveriaan, joka oli pääasiallinen pisteiden tekijä, Nash syötteli hyville mutta ei yhtä vahvoille pelaajille, kuten Joe Johnson, Shawn Marion ja upean atleettinen nouseva tähti Amar’e Stoudemire. Nash siis jatkoi syöttelyään eikä juuri kehittänyt peliään oman pisteidenteon kannalta.

Huolimatta menestyksestä Flashpoint 1:ssä kestäisi alle neljä kuukautta ennen kuin Bubzkji lähti MAD Lionsin kokoonpanosta ja acoR nousi tiimin ainoaksi tähtitason lahjakkuudeksi. Vaikka hän jatkoikin hyviä suorituksiaan numeroiden valossa, hän ei vaatinut itselleen enempää vaan pysyi rajojensa sisäpuolella, kastaen joissakin otteluissa varpaansa supertähteyden altaaseen mutta edeten vain hitaasti kohti tiimin ratkaisijana toimimisen haastetta.

Median kehut ja supertähden dilemma

Vaikka Nash saisikin menestystä Sunsissa päästen neljä kertaa konferenssin finaaliin ja voittaen kaksi kertaa parhaan pelaajan MVP-palkinnon, hän ei koskaan voittaisi NBA-mestaruutta tai pääsisi finaaliin. Nash noudatti valmentaja D’Antonin nopeaa järjestelmää kuin mestari ja pärjäsi sen mukaan, miten onnistui heitoissaan ja syötöissään Amar’elle. Heitot heikkenevät pahamaineisesti paineen alla pudotuspeleissä, joten Amar’en suoritukset toivat Sunsin lähelle menestystä.

Nashin saapuminen Sunsiin nosti huomattavasti Amar’en pelissä tekemiä pisteitä ja heittoprosentteja, joten Nash hoiti hommansa sen suhteen, ja kanadalaisen heijastusvaikutukset koko tiimin suorituskykyyn runkosarjassa olivat suuri tekijä siihen, että hän sai medialta MVP-palkintoja. Spekuloin, että hänen olisi pitänyt ottaa voimakkaammin oma paikkansa noustakseen todelliseksi hyökkäystähdeksi Amar’en rinnalle. Tämä kaava olisi auttanut häntä paremmin pääsemään käsiksi Larry O'Brien -pokaaliin kuin syöttely pelaajille, jotka historia lopulta unohtaa.

Pelaajaksi, joka yritti keskimäärin 12 heittoa ottelussa Suns-aikanaan, Nash on yksi NBA-historian parhaista heittäjistä. Hän pääsi säännöllisesti harvojen 50/40/90-klubiin – jossa pelaaja onnistuu kakkosissa vähintään 50-prosenttisesti, kolmosissa 40-prosenttisesti ja vapaaheitoissa 90-prosenttisesti – mikä viittaisi siihen, että heittojaan lisäämällä hän olisi voinut parantaa pistemääriään ja olemaan suurempi uhka itsessään. Hänen mielenlaatunsa kuitenkin pidätteli häntä kokeilemasta tätä lähestymistapaa.

Vastaavasti acoRilla on kaikki tarvittavat taidot, joita dominoivalta AWP-tykiltä vaaditaan Counter-Strikessa. Hänen ampumanopeutensa on vaikuttava ja toimii hyvin hänen osumatarkkuutensa kanssa. Hän ymmärtää, miten kurkkia vihollisia terroristina ja mitä kulmia kannattaa pitää erikoisjoukkojen puolella. Hän saa kehuja jopa liikkumisestaan, sillä hän ei ole lahjakas vain kiikaritähtäimensä kanssa vaan myös laukausta varten sijoittumisessa. Jos hänen mielenlaatunsa olisi vastaava kuin kennyS:llä tai GuardiaNilla – pelin legendaarisimmilla tarkka-ampujilla – tätä artikkelia ei olisi tarvinnut kirjoittaa ja MAD Lions olisi entistä voimakkaampi tiimi.

On mahdollista olla liian epäitsekäs

Nash oli perinteinen pelinrakentaja Magic Johnsonin tai John Stocktonin tyyliiin, joka syötti ensin ja varmisti, että tiimi saa paljon heittoja, ennen kuin piti omia puoliaan. Magic ja Stockton pelasivat kuitenkin NBA:n historian kahden parhaan pistenikkarin kanssa. Magic alkoi myös ottaa tilaa itselleen uransa loppupuolella, mutta loukkaantuminen keskeytti muutoksen aikaisessa vaiheessa. Stocktonin olisi ehkä pitänyt heittää enemmän, koska hän oli tehokas keskimatkan heittäjä, ja toimi ikään kuin mallina Nashin myöhemmälle epäonnistumiselle, kun tämä antoi liian monia syöttöjä hyville muttei erinomaisille pelaajille, jotka sitten epäonnistuivat heitoissaan.

Supertähtenä oleminen sen tietämistä, milloin on oikea aika olla itsekäs. Täytyy tietää, milloin pallo on parasta pitää pallo itsellään ja heittää koriin, kun tilanne olisi liian vaikea muuten hyvälle muttei erinomaiselle pelaajalle. Nash oli tässä suhteessa liian mukava tyyppi.

Hän olisi voinut katsoa esimerkkiä Isiah Thomasista. Chicagon kovilta kentiltä tulleellla Thomasilla oli joitakin hyviä heittäjiä tiimissä, mutta hän ymmärsi, että voisi olla ensisijainen uhka tarpeen vaatiessa ja oli valmis ottamaan otteluita haltuunsa. Tällä mielenlaadulla hän sai nilkka vääntyneenäkin Pistonsin melkein voittamaan legendaarisessa ottelussa Lakersia vastaan vuoden 88 finaalissa. Hänen kolme heittoa enemmän ottelua kohden useimmilla kausilla kuin Nashilla ja kaksi NBA-mestaruussormustaan tarkoittavat, ettei hänen koskaan tarvitse miettiä: ”Mitä jos olisinkin heittänyt?”

Vastaavasti acoRin tulisi huomioida, että Bubzjkin on lähtenyt (eikä häntä vielä ole korvattu vastaavalla tähtipelaajalla), joten hänen omat taitonsa, samoin kuin Nashin heittotaidot, lähes tulkoon vaativat, että hän ottaa itselleen enemmän resursseja ja luo itselleen tilaa. Juuri nyt hän vertautuu Nashiin siinä, miten hän pysyy mukavuusalueellaan ja pysyy tehokkaana, mutta yksittäisten otteluiden voittaminen ei aina ole pelkästään tehokkuudesta kiinni.

Tanskalainen saattaa katsoa Daniel ”dev1ce” Reedtziä – CS:GO-historian eniten MVP-palkintoja voittanutta pelaajaa – ja nähdä jonkun, joka voi olla konservatiivinen ja pysyä Astraliksen järjestelmän sisällä, mutta hän pystyy myös olemaan ratkaisevassa asemassa sijoittumisensa ja pelin suhteen ja pystyy palaamaan vuoden 2016 tyyliin, joka teki hänestä dominoivan tarkka-ampujatähden.

MAD Lionsin hyvästä pelistä pitäisi tulla acoRin upea peli. Keskimääräisessä tai heikossa MAD Lionsin ottelussa entisen Trickedin AWP-tykin tulisi olla jämäkämpi ja ottaa kaikki keinot käyttöön. Sen sijaan, että hän uppoaisi laivan kanssa, hänen tulisi ottaa pelastusvene esiin ja vetää tiimikaverit mukaan.

Nimen rasitus

Monet tiimilajien pelaajat eivät koskaan voi olla supertähtiä, jotka voivat ratkaista pelejä itsekseen, kun tiimityöhön ja epäitsekkyyteen asetetaan niin paljon painoarvoa (näin voidaan ehkä kompensoida sellaisten pelaajien tapoja, jotka ovat ehkä olleet tähtiä pienemmissä tiimeissä uransa alkuvaiheessa). Tällainen ohjelmointi voi kuitenkin mennä liian pitkälle, kun se osuu jo alkujaan hiljaisempaan pelaajaan, joka haluaa olla kollegoiden arvostama.

Supertähteyttä varten pelaajan on syleiltävä hetkiä, jolloin hän pystyy toimimaan tavalla, johon hänen tiimikaverinsa eivät pysty. Näin hän tekee ratkaisun, jossa toiset epäonnistuisivat, ja hoitaa homman kotiin useammin. Tämä on supertähtien vastuulla ja syy siihen, että heidän niskaansa tulee niin paljon moitteita tiimien häviöistä ja kehuja voitoista.

Nashin kuljettaminen ja taito löytää joukkuekavereita tarkoitti, että vastapuolen puolustus oli aina erittäin tietoinen hänen liikkeistään ja odotti hänen syöttävän. Tämä olisi antanut hänelle lukuisia mahdollisuuksia, jos hän olisi etsinyt niitä, heittää varsin vapaita kakkosia tai kolmosia ennen alueelle nousemista.

Vastaavasti acoRin sijoittuminen ja aggressio kulkevat samaa polkua joukkueen tyylin kanssa, jopa siinä määrin, että hänestä tulee arvattava ja vastustajat voivat arvioida, mitkä laukaukset voivat osua. Tämä lähtökohta olisi hyvä paikka lisätä aggressiota ja pelin hallintaa, luoda kartalle painetta ja pakottaa vastustajat keksimään enemmän ratkaisuja häntä vastaan.

Viesti, jota usein taoin aiemmin mainitun Astralis-snaipperin kalloon, oli se, että hänen tiimikaverinsa olivat taitavia mutta eivät pystyneet samaan kuin hän, joten ratkaisevina hetkinä hänen täytyi ottaa vastuuta eikä siirtää sitä heikommille tiimikavereille. Kuorma voi olla raskas, ja siksi vahvimpien on kannettava sitä.

Ilman egoa miten voisi tietää, kenen suuhun ruokapöydässä täytyy laittaa ruokaa? Kuten viisas Terence McKenna kerran sanoi: ”Kyse ei ole liian suuresta egosta vaan riittävän suuresta homman hoitamiseen.”

Nyt acoRin on aika vahvistaa egonsa. Hänestä ei ehkä ole mukavaa olla ääni, joka vaatii muilta ja pakottaa pelitilanteita, joissa hän tyypillisesti antaisi muiden tulla luokseen. Mutta mestarina oleminen ei ole jatkuvasti mukavuusalueella pysymistä. Voittaminen vaatii myös yksilösuorituksia, eli Michael Jordanin sanoin: ”There's no 'I' in team but there is in win.” Mitä acoR tekee, kun ainoa tapa ottelun voittamiseen on itsensä ottaminen haltuun? Tämä on nyt hänen testinsä.